Monesti ei tule mieleen, että luottokortti on yleisin tapa lainata rahaa. Luottokorttiostosta ei monesti edes mielletä lainaksi, varsinkaan kun luottokortilla ostamisesta ei peritä erillistä maksua. Maksuttomuus ei ole luottoyhtiön hyväntekeväisyyttä. Niiden ansiot tulevat kauppiailta perittävistä maksuista. Lisäksi raha kulkee kauppiaalle vähän viiveellä eli luottoyhtiö ei pääosin joudu rahoittamaan ostoksia, vaan kauppa joutuu vain odottamaan saamisiaan pidempään.

Monet luottokortit ovat niin sanottuja Debit kortteja (erotuksena Credit korteista). Silloin ne toimivat samoin kuin pankkikortit aiemmin. Rahat lähtevät tililtä sillä hetkellä kun ostos tehdään. Jos tilillä ei ole rahaa, kauppias palauttaa tavarat hyllyyn. Tai lomamatka jää tekemättä. Tai elokuva näkemättä. Tai lapsi ilman hattaraa. Luotto-ominaisuus on siis ihan hyvä juttu jos tili joskus ammottaa tyhjyyttään, mutta silti tekee mieli elää.

Tavallisen, kuukauden lopuksi maksettavan luottokorttilaskun, lisäksi luottoyhtiöt myöntävät myös oikeaa luottoa. Tämä on yleensä halvempaa kuin netin kulutusluotto- ja pikalainayhtiöiden myöntämä laina. Saman hintaista tai vähän kalliimpaa kuin pankkien kulutusluotot. Kätevää siinä on se, että jos jo omistaa luottokortin, niin lainaominaisuuden saa siihen melko helposti.

Luottokorttiyhtiöiden vertailuja on netissä muutamia. Yksi tällainen on ainakin luottokorttivertailu.com. Se näyttäisi olevan kaikista netin vertailuista laajin ja perusteellisin. Sieltä löytyy hakuohjeet kaikkiin Suomessa myönnettäviin luottokortteihin.

Oma lukunsa on sitten pikalaina yhtiöiden myöntämät luottokortit ja ”luottokortit”. Niiden hyvä puoli, on että ne saa helposti ja heikommallakin henkilöhistorialla. Kirjo tällä alueella on laaja. Esimerkiksi pikalainoihin erikoistuneen OPR vakuus yhtiön valikoimista löytyy everyday.fi tuote. Tätä mainostetaan luottokorttina, joka löytyy kännykästä. Käytännössä tämä tuote muistuttaa kustannusrakenteeltaan pikalainoja. Hyvä puoli mainitussa tuotteessa on se, että luottolimiitin voi hankkia valmiiksi ja maksaa siitä vasta kun luottoa tarvitsee.

Laina.fi yhtiön myöntämä luottokortti on oikea luottokortti. Siitä löytyy tietoa yhtiön sivuilta. Lyhyesti sanottuna kyse on tunnetun MasterCard® kortin versiosta. Luotosta peritään kuukausittain nimelliskorko ja maksu ostosummasta. Käteistä tällä kortilla ei saa. Ostoksia voi sen sijaan tehdä esimerkiksi ulkomaisissa verkkokaupoissa. Teknisesti kyse on DFC Nordic yhtiön myöntämästä lainasta, jota käytetään kyseisellä luottokortilla.


Kommentit

Luottokortti — 2 kommenttia

  1. Itselläni ei ole varsinaista luottokorttia, koska haluan elää vain tulojeni rajoissa. Toisinaan se kieltämättä on hankalaa, sillä esimerkiksi jokin aika sitten pesukoneen hajottua oli kiristettävä vyötä muiden menojen suhteen, että sai pyykit pestyä muuten kuin käsin. Verkkokaupoissakin asioin, ja niiden maksupuolen olen onnistunut hoitamaan lähinnä MasterCard Prepaid -kortilla, jolla tosin voi vaan ostaa sen verran kuin sillä on rahaa sisällä, luottoa silläkään ei saa. Se kuitenkin näkyy lähes kaikissa verkkokaupoissa luottokorttina. Olenkin ihmetellyt,miksi monet verkkokaupat vaatii, että maksukorin on oltava nimenomaan luottokortti, eikä tavallinen kortti kelpaa, jos sillä on katetta maksuhetkellä. Osaako kukaan viisaampi vastata?

  2. Aika mallikas esittely luottokorttiasiasta, samanlaista en olekaan muualta löytänyt! Kiva,kun kerroitte, mitä ero erilaisilla korteilla on, koska monesti inhmiset luulevat Visan tai MasterCardin käteen saatuaan omaavansa ihka aidon luottokortin. Sellainenhan se on vasta silloin, jos siihen on liitetty luotto-ominaisuus. Lisäksi tavallisesti verkkokaupoissa maksettaessa sillä ”luottokortilla” täytyy olla verkkopankkiominaisuus, jolla maksu vahvistetaan oman verkkopankin kautta. Itsekin ihmettelen monien verkkokauppojen ”Visa Electron” ei kelpaa merkintää… mitäs väliä korttimuotolla on, jos rahaa on sisällä ostosten maksuun?!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>